Pirkan ohjeella tehtyjä nami sämpylöitä. Tyttöjen kanssa leivottiin yhdessä ihania ja maistuvia nalleja. Levitteenä oli tavallisen margariinin lisäksi ruohosipuli-tuorejuustoa ja minulle aivan uutta, tosi hyvän makuista suolakurkku-tilli-tuorejuustoa.

1837940.jpg

5 dl vettä
1 ps kuivahiivaa
12 dl sämpyläjauhoja
1 tl suolaa
0,5 dl öljyä
rusinoita
Voiteluun kananmuna

Sekoita pieneen määrään jauhoja kuivahiiva ja suola. Vatkaa 42 asteiseen veteen jauhoseos. Lisää jauhoja sekoittaen. Lisää öljy ja alusta taikinaan jauhoja niin , että taikina on pehmeää ja kimmoisaa. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinan alla puolisen tuntia. Jaa taikina neljään osaan ja kolme osaa edelleen jokainen 10 palaan. Pyörittele palaset pyöreiksi sämpylöiksi ja tee lopputaikinasta pienet korvannipukat nalleille. Painele rusinat silmiksi. Kohota nallet hyvin liinan alla ja voitele munalla kiiltäviksi. Painele vielä rusinoita, jotta ne pysyvät paikoillaan paistamisen aikana. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.